H.264, H.265 ja AV1: Videokoodekkien lyhyt historia
Videokooderin tehtävä on säilyttää mahdollisimman paljon kuvan yksityiskohdista mahdollisimman pienellä datamäärällä. Yksi pakkaamaton 1080p-ruutu vie noin 6 Mt, joten 30 ruutua sekunnissa tarkoittaa 180 Mt sekunnissa. Pakkaamattoman videon siirtäminen sellaisenaan on epäkäytännöllistä. Ruudunsisäinen ennustus, viereisten ruutujen samankaltaisuutta hyödyntävä ruutujen välinen ennustus, muunnokset ja kvantisointi pienentävät datan muutamaan sadasosaan alkuperäisestä.
H.264 (AVC): Veteraani, joka on hallinnut verkkoa yli vuosikymmenen ajan
Vuonna 2003 julkaistu H.264 on laajimmin tuettu koodekki: jokainen selain, puhelin, televisio ja kamera voivat purkaa sen. Se tarjoaa vakaan pakkaustehokkuuden alhaisilla dekoodauskustannuksilla, ja se on edelleen ensimmäinen valinta videoille useimmilla verkkosivustoilla. Kaikkialla näkemäsi MP4-tiedostot ovat useimmissa tapauksissa H.264-koodattuja.
H.265 (HEVC) ja AV1: Seuraavan sukupolven kilpailu
H.265 leikkaa bittinopeutta noin 40 % verrattuna H.264:ään, ja suurin osa 4K/HDR-sisällöstä on koodattu sillä. Mutta sen patenttilisensointi on monimutkaista, ja selaimen tuki on epäjohdonmukaista (Firefox kieltäytyi siitä pitkään). AV1, jonka on julkaissut Alliance for Open Media (AOMedia) - Googlen, Netflixin, Amazonin ja muiden liittouma - vastaa H.265:n pakkaustehokkuutta ja on täysin rojaltivapaa. Chrome, Firefox ja Edge tukevat sitä, ja siitä on jatkuvasti tulossa uusi standardi suoratoistolle ja 8K-aikakaudelle.
Mitä tämä tarkoittaa latauksille
- Samalla resoluutiolla AV1/H.265-tiedostot ovat huomattavasti pienempiä, mutta vanhemmat laitteet saattavat pätkiä tai epäonnistua niiden purkamisessa
- Alkuperäisen koodekin säilyttäminen latauksen aikana säilyttää laadun parhaiten - se välttää uudelleenkoodauksen aiheuttamat häviöt
- Selaimen sisäinen yhdistäminen ja transkoodaus (kuten tämän sivuston työkalut) riippuu kyseisen koodekin WebCodecs-tuesta